Suutarista ja lestistä

 

Kuuntelin toissapäivänä Yleltä Hannu Väisäsen haastattelua. Mediakierros on päällä, uusi romaani on ilmestynyt ja näyttelyäkin pukkaa. Kävi ilmi, että Väisänen on aikoinaan lähtenyt asumaan Ranskaan koska siellä oli helpompaa olla yhtä aikaa sekä kuvataiteilija että kirjailija. Suomessa on oltava jompi kumpi.

Itseni lisäksi tiedän muitakin osuuskuntalaisia, joilla on unelma saada kokeilla kaikenlaista, hyppiä karsinasta toiseen. Läppäri, lapaluu, lapepuu. Kyse ei ole hedonistisesta mielihalujen perässä poukkoilusta vaan siitä, että etsii tekemistä, josta saa virtaa. Sitä kautta syntyy toivoakseni myös hyvää jälkeä. Työn monipuolistaminen tekee hyvää mielelle ja bonuksena myös kropalle.
Yhteen ammattiin sidottu identiteetti on tästä vinkkelistä ahdas karsina. Elämässä pitää olla sekä-ettää, ei pelkkää joko-taita.

ps.
Turun Sanomissa ilmestyi helmikuun alussa hyvä kolumni. Terävää kommentointia taiteen ja taidekritiikin puolesta. Oma lukukokemukseni muodostui erityiseksi koska mobiililaitteeni ruutu paljasti kirjoittajan vasta sitten kun olin jo ehtinyt vaikuttua tekstistä: Anna Eriksson! Kohtasin omat ennakkoasenteeni. Iskelmälaulaja osaa kirjoittaa – touché!

MUUT TAPAHTUMAT

[pt_view id="d2f14a95tf"]